Esi- ja alkuopetus

Ikäryhmät
esi- ja alkuopetus
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, kielen rikas maailma
Aiheet
monilukutaito, osallistuminen ja vaikuttaminen

Koululaiset tekivät Sanomalehtiviikon kunniaksi oman Hyvien uutisten Ilkan. Lehdessä kerrotaan hyvistä teoista ja hyvää mieltä tuovista asioista. Siinä on lisäksi hyvien uutisten osasto.

Työskennelkää aluksi itsenäisesti. Tutustukaa Hyvien uutisten Ilkassa julkaistuihin juttuihin ja piirroksiin. Valitkaa yksi juttu tai piirros, joka ilahduttaa teitä erityisesti. Esitelkää valintanne muulle ryhmälle. Kertokaa, millaisesta hyvän mielen asiasta valitsemassanne jutussa kerrotaan. Perustelkaa myös, miksi valitsitte juuri tämän jutun – miksi se ilahdutti erityisesti.

Miettikää yhdessä, kuinka paljon iloisia uutisia lehdissä yleensä julkaistaan. Pitäisikö ilonaiheista uutisoida enemmän?

Tehkää oma Hyvien uutisten lehti. Lehti voi koostua pienistä jutuista, piirroksista, valokuvista ja videoista. Voitte itse valita sopivan julkaisualustan jutuille; ne voi julkaista esimerkiksi luokan seinällä tai vaikkapa sopivalla alustalla verkossa.

Alakoulu

Ikäryhmät
alakoulu
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus
Aiheet
monilukutaito

Lukekaa Helsingin Sanomissa julkaistun jutun Nuorten media­taidoissa isoja eroja – moni ei tunnista kaupallista tekstiä mainokseksi alkuosa.

Keskustelkaa yhdessä:

  • Onko tiedonhaku netistä teidän mielestänne helppoa?
  • Kuinka hyvin osaatte arvioida, mihin tietolähteeseen voi luottaa?
  • Mikä on kaupallisen tekstin tavoite? Entä uutisen?
  • Miksi kaupallinen teksti on tärkeää erottaa uutisesta?

Jakautukaa kahteen ryhmään: Toiset ovat toimittajia, toiset energiajuomayhtiön tai karkkitehtaan edustajia.

  1. Toimittajat tekevät uutisen joko energiajuomien terveyshaitoista tai liiallisen sokerin syönnin vaikutuksista lapsiin.
  2. Energiajuomayhtiön edustajat kirjoittavat blogitekstin tai tekevät sanomalehtimainoksen aiheesta ”Energiajuomat voivat olla osa terveellistä elämää”.
  3. Karkkitehtaan edustajat kirjoittavat blogitekstin tai sanomalehtimainoksen aiheesta ”Herkuttelu tekee hyvää”.

Aloittakaa etsimällä tietoa eri lähteistä uutisenne, blogitekstinne tai sanomalehtimainoksenne tueksi. Lähteenä voi käyttää myös haastatteluja. Kun olette löytäneet riittävästi taustatietoa, kirjoittakaa tekstit tai tehkää mainokset.

Esitelkää lopuksi kirjoittamanne tekstit ja tekemänne mainokset muulle ryhmälle ja keskustelkaa yhdessä:

  • Mitä lähteitä hyödynsitte uutista kirjoittaessanne?
  • Oliko energiajuomayhtiön tai karkkitehtaan näkemystä tukevan tiedon löytäminen vaikeaa?
  • Voiko mainokseen luottaa? Entä uutiseen?

Yläkoulu

Ikäryhmät
yläkoulu
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, yhteiskuntaoppi
Aiheet
Ajattelu ja oppimaan oppiminen, monilukutaito

Tällä viikolla julkaistussa Mihin nuoret luottavat verkossa? -tutkimuksessa kartoitettiin, miten yläkouluikäiset arvioivat tiedon luotettavuutta verkossa. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup Sanomalehtien Liiton tilauksesta. Lukekaa tutkimuksesta kirjoitettuja uutisia:

Tarkemmin tutkimuksessa saatuihin tuloksiin voit perehtyä täällä.

Vastaavatko tutkimuksessa saadut tulokset omaa kokemustasi tiedon luotettavuudesta verkossa? Kohtaatko verkossa usein epäluotettavaa tietoa? Jos kohtaat jotain epäilyttävää, miten selvität, voiko tietoon luottaa? Kuinka iso merkitys luotettavuudella sinun mielestäsi on verkossa?

Työskennelkää pienryhmissä. Tehkää lista konkreettisista keinoista, joilla voi paljastaa feikin. Tehkää taustaksi Helsingin Sanomien testi Onko kaikki nettiin kirjoitettu totta? – Testaa tunnistatko luotettavan tiedon.

Kokeilkaa listanne toimivuutta käytännössä. Valitkaa jokin esimerkiksi sosiaalisen median uutisvirrassa kohtaamanne juttu, joka herättää epäilyksenne, ja tarkistakaa tekemänne listan avulla, pitävätkö jutun tiedot paikkansa. Täydentäkää tekemäänne listaa tarvittaessa työskentelyn edetessä.

Esitelkää lopuksi muulle ryhmälle lopputuloksenne. Mikä herätti epäilyksenne juttua lukiessa? Millaisen selvitystyön teitte? Millaisen lopputulokseen tulitte? Onko juttu totta vai lööperiä?

Lukio ja ammatillinen koulutus

Ikäryhmät
lukio ja ammatillinen koulutus
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, yhteiskuntaoppi
Aiheet
Ajattelu ja oppimaan oppiminen, monilukutaito, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lukekaa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Elina Grundströmin haastattelu Aamulehdestä Pienet feikkisivustot menevät yleisön seulasta helposti läpi.

Grundström kertoo haastattelussa olevansa huolissaan nuorista: ”Moni heistä on aloittanut median käyttönsä sosiaalisen median alustoilla, joilla jutut liikkuvat yksinään ilman kontekstia. Heillä voi olla vaikeuksia erottaa, mikä on oikeaa journalismia ja mikä feikkiä.”

Keskustelkaa yhdessä:

  • Onko sosiaalisen median uutisvirrasta helppoa tunnistaa feikki?
  • Millaiset pelisäännöt sitovat medioita, jotka ovat sitoutuneet journalistin ohjeisiin?
  • Mitä ovat valeuutissivustot? Mikä on niiden tarkoitus?
  • Mihin medioihin luotatte? Mitä medioita pidätte epäluotettavina?

Työskennelkää pienryhmissä. Valitkaa joko a. tai b.

a. Kuvitellaan, että elämme dystooppisessa maailmassa, jossa journalistin ohjeet ovat kadonneet – lehdet saavat tehdä rajatta mitä tahansa. Millaisia aiheita olisi tällaisen lehden päivän lööpissä tai pääuutissivulla? Tehkää tällaisen säännöttömän lehden lööppi tai pääuutissivu ja merkitkää siihen, mitä journalistin ohjeita se rikkoo.

Perehtykää työskentelyn taustaksi Journalistin eettisiin ohjeisiin. Tehkää lisäksi taustaksi tuore STT:n laatima testi Testaa tietosi: Tunnetko journalistin etiikan? tai viime vuonna julkaistu Sanomalehtien Liiton Millainen toimittaja olisit? -testi.

b. Mitä ovat valeuutissivustot? Valitkaa pienryhmissä yksi tekaistuja uutisia julkaiseva sivu ja perehtykää sen taustoihin erilaisia lähteitä hyödyntäen.

  • Millaisia aiheita sivustolla käsitellään?
  • Kuka juttuja kirjoittaa?
  • Millaisia lähteitä käytetään?
  • Kuka on sivun julkaisija?
  • Ketkä juttuja lukevat?
  • Miten sivu saa rahoitusta?
  • Miten sivusto suhtautuu valtamediaan?
  • Rikkooko sivusto joitakin Journalistin ohjeita?
  • Voiko sivuston juttuihin luottaa? Miksi?

Lisää oppituntivinkkejä