Luonto tekee tutkitusti hyvää

Ikäryhmät
esi- ja alkuopetus
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, ympäristö- ja luonnontieto
Aiheet
osallistuminen ja vaikuttaminen
  1. Lukekaa Helsingin Sanomien pääkirjoitus Kosketus luontoon teki lapsille hyvää
  • Miksi tutkijat suosittelevat, että kaikki päiväkotien pihat muutettaisiin viherpihoiksi?
  • Mitä viherpiha tarkoittaa? Millaisia kasveja siellä voi esimerkiksi kasvaa?
  • Millainen teidän oman päiväkotinne piha on? Onko siellä kasveja tai luontoa vai asfalttia tai kenties molempia?

2) Tehkää piirtäen tai luonnonmateriaaleista askarrellen omat suunnitelmat unelmien päiväkodin pihasta, jossa olisi paljon luontoa. Mitä kasveja siellä kasvaisi? Mitä kaikkea pihalla voisi tehdä?

Ensilumi satoi Pohjois-Suomeen

Ikäryhmät
yläkoulu
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, ympäristö- ja luonnontieto
Aiheet
monilukutaito
  1. Ensilumi satoi viikonloppuna pohjoisimpaan Suomeen. Lukekaa Lapin Kansan juttu Ensilumi satoi nyt myös eteläisempään Lappiin – Ajokeli on tänään monin paikoin huono ja hahmotelkaa kartalle alue, jolle viikonloppuna satoi lumen.
  2. Tutki Traffic Management Finlandin ajokelikartan avulla, miltä lumitilanne eri puolilla Suomea näyttää. Löydät kartan kohdasta ”ajokeli”. Klikkaamalla kameran kuvaa saat näkyviin kelikameran kuvan. Tutki, missä kohden lumiraja näyttää juuri nyt kulkevan. 

Voitokas kuva haarapääskystä

Ikäryhmät
yläkoulu
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, biologia, kuvataide
Aiheet
monilukutaito

1. Vuoden luontokuvat valittiin viime viikolla. Avaa Aamulehden juttu Tässä on Vuoden luontokuva: ”Yleensä tämän linnun näkee vain lennossa” – katso kaikki sarjavoittajat ja tutustu ennen lukemista voittajakuvaan Rakentaja. Mieti, mikä sinun mielestäsi tekee tästä kuvasta hienon luontokuvan. Onko siinä jotain poikkeuksellista? Lue sen jälkeen koko juttu ja vastaa kysymyksiin:

  • Miten tuomaristo kuvailee voittajakuvaa? Oletko tuomareiden kanssa samaa mieltä kuvan ansioista?
  • Millaiset metodit voittajakuvan ottaneella Petri Pietiläisellä on luontokuvaamiseen?

2. Tutustu jutun lopussa esiteltyisin Vuoden luontokuva -sarjavoittajiin. Valitse kuvista yksi ja pohdi seuraavia:

  • Mitä on kuvan keskiössä? Millainen on sen rajaus ja sommittelu?
  • Millainen on kuvan tunnelma? Millaisia tunteita se sinussa katsojana herättää?
  • Millaisen viestin luonnosta kuva kertoo? Entä kuvastaako se jollain tavalla ihmisen ja luonnon suhdetta?
  • Mikä tekee kuvasta vaikuttavan luontokuvan?

Laiskaa lajittelua

Ikäryhmät
lukio ja ammatillinen koulutus
Oppiaineet
äidinkieli ja kirjallisuus, yhteiskuntaoppi, biologia
Aiheet
osallistuminen ja vaikuttaminen

1. Lue Kalevan juttu Ympäristöministeriö: Suomalaisten biojätteen lajittelussa parannettavaa – biojätteistä 60 prosenttia päätyy sekajätteeseen

  • Miksi niin suuri osa biojätteestä päätyy sekajätteen sekaan?
  • Suomalaiset eivät lajittele biojätettä muun muassa siksi, että he uskovat biojätteen maatuvan sekajätteen seassa. Biojätettä pidettiin myös haisevana ja inhottavana. Tuntuuko jokin jutussa mainituista perusteluista sinulle itsellesi tutulta?
  • Kuinka hyvin uskot, että tulevat lainsäädännön muutokset purevat laiskaan kierrättämiseen?
  • Kuinka tärkeää kierrättäminen on sinulle itsellesi?

2. Perehdy monipuolisia lähteitä hyödyntäen siihen, mihin biojätettä Suomessa hyödynnetään. Kirjoita selvityksesi pohjalta Kalevan uutiseen jatkojutuksi sopiva uutinen tai artikkeli.

Lisää oppituntivinkkejä